Puheenjohtajan joulutervehdys


Suomessa käydään aika ajoin vilkasta keskustelua niin sanotun kolmannen sektorin eli järjestöjen ja yhdistysten roolista
yhteiskunnallisten palvelujen tuottajana. Tänään tuo keskustelu on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Kunnat, jotka ovat
viime kädessä vastuussa palvelutuotannosta, ovat jo pitkään painineet taloudellisissa vaikeuksissa. Tämä on synnyttänyt
suuria alueellisia ja väestöryhmittäisiä eroja palvelujen saatavuudessa ja lisännyt tässä suhteessa kansalaisten epätasa-
arvoa. Eikä valoa näy edes tunnelin päässä. Pitkittyvä taloustaantuma, valtiontalouden lisääntyvä velkaantuminen sekä
väestön ikääntymisestä aiheutuva lisäpaine julkiselle sosiaali- ja terveydenhuollolle ovat ajamassa suomalaista hyvinvointi-
yhteiskuntaa lopullisesti tilanteeseen, missä julkinen sektori, eli valtio ja kunnat, ei enää yksin pysty vastaamaan avun ja
palvelujen kasvavaan tarpeeseen ilman palvelutuotannon perusteellisia rakenteellisia muutoksia. Matti Vanhasen II
hallituksen hallitusohjelmassa onkin jo ehditty peräänkuuluttaa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kumppanuutta
yhteiskunnallisessa palvelutuotannossa.

Mutta mitä mahdollisuuksia kolmannella sektorilla on vastata valtiovallan(kin) sille heittämiin uusiin haasteisiin? Suomessa
toimii tällä hetkellä 127 000 rekisteröityä yhdistystä. Näistä sosiaali- ja terveysjärjestöjä on 13 000. Ne tuottavat arviolta
20 % sosiaalipalveluista ja 5 % terveyspalveluista. Sosiaali- ja terveysjärjestöt työllistävät 40 000 henkilöä. Vapaaehtois-
työtä niiden piirissä tekee arviolta 200 000 ihmistä. Se, että Suomen (ja myös Ruotsin) kolmannella sektorilla tehdään
enemmän vapaaehtoista työtä kuin palkallista, on poikkeuksellista Euroopassa. Tämä selittyy sillä, että monissa Euroopan
maissa järjestöt tuottavat huomattavan osan hyvinvointipalveluista. Näissä maissa julkisen rahoituksen osuus järjestöjen
toiminnasta on myös suurempi kuin Suomessa. Täällä sosiaali- ja terveysjärjestöjen merkittävin rahoittaja on Raha-
automaattiyhdistys. Vuonna 2007 RAY:n avustusten osuus järjestöjen tuotoista oli keskimäärin 45 %.

Erityisen tärkeä sosiaali- ja terveysjärjestöjen rooli on ollut sellaisten palvelujen tuotannossa, jotka voittoa tavoitteleva
yksityinen sektori on kokenut taloudellisesti kannattamattomiksi tai, joiden järjestämiseen julkisen sektorin resurssit ja
osaaminen eivät riitä. Tällaisia vastikkeettomia palveluja ovat esimerkiksi erilaiset kotipalvelut, kriisi- ja tukipalvelut sekä
asiantuntija- ja neuvontapalvelut. Kuntien ja järjestöjen välinen toiminnallinen yhteistyö onkin lisääntynyt jatkuvasti sitten
1990-luvun alun lamavuosien.

Hämmentävää nykykehityksessä on ollut se, että samalla, kun valtiovalta tuntuu kannustavan kolmatta sektoria mukaan
julkiseen sosiaali- ja terveystyöhön, se on toisaalta hankaloittamassa järjestöjen toimintaedellytyksiä. Muun muassa
kilpailu- ja hankintalainsäädännön, verotuksen ja Raha-automaattiyhdistyksen avustuslinjausten muutokset ovat yhdessä
johtaneet siihen, että monissa järjestöissä rohkeus palvelujen tuottamiseen on karissut. Sosiaali- ja terveysturvan
keskusliiton tuoreimman järjestöbarometrin mukaan toiminnan painopiste on järjestöissä suuntautumassa yhä voimakkaammin
palvelutuotannosta kansalaisjärjestötoimintaan. Tämä merkitsee järjestöjen oman toiminnan tuottojen vähenemistä ja RAY:n
rahoitusosuuden kasvamista. Samaan aikaan RAY:n mahdollisuuksia rahoittaa kansalaisjärjestötoimintaa kavennetaan.
Valtiovalta on toistuvasti siirtänyt aiemmin julkisista varoista rahoitettua toimintaa RAY:n rahoituksen piiriin. Ensi vuoden
talousarviossa näin aiotaan tehdä järjestöjen terveyden edistämisen hankkeille. Samalla myös veteraanikuntoutuksen RAY-
rahoitusta aiotaan lisätä. Tämä kaikki tapahtuu tilanteessa, missä RAY itse arvioi omien pelituottojensa vähenevän
lähivuosina useilla miljoonilla euroilla. RAY onkin jo joutunut miettimään uudelleen avustusten myöntämisperusteitaan.
Yleiseksi linjaukseksi on otettu se, että jatkossa raha-automaattiavustuksia ei ohjata kunnan lakisääteisen toiminnan
korvaamiseen vaan sen täydentämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa tuen karsimista ja joidenkin järjestöjen kohdalla
kokonaan lakkauttamista. Tilanne pakottaa järjestöt laajentamaan rahoituspohjaansa. Tätä toimintaa taas jarruttaa
tehokkaasti se, että verottaja tulkitsee yhä useammin oman toiminnan tuottojen kasvattamisen ja uusien rahoituslähteiden
hyödyntämisen verotettavaksi elinkeinotoiminnaksi.

Valtion olisi nopeasti mietittävä, mitkä ovat sen järjestöpoliittiset linjaukset. Iso kysymys on se, miten järjestöjen halutaan
tukevan julkista sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Mitä yhteiskunnassa on oikein sälyttää järjestöissä toimivien vapaaehtoisten
hoidettavaksi ja mihin tulisi olla valmiutta käyttää myös veroeuroja ja –äyrejä? Mitä haasteellisemmaksi palvelujen
rahoituksen ja kuntatalouden kysymykset kasvavat, sitä enemmän tarvitaan ennalta ehkäisevää, kalliimpien hoitopalvelujen
tarpeen kasvua jarruttavaa toimintaa. Juuri tätä tärkeää työtä järjestöt Suomessa tekevät. Preventiivisen työn merkitystä
on julkisen vallan ollut aina jostain syystä vaikea ymmärtää – ehkä siksi, että sille on vaikea antaa hintalappua, joka
voitaisiin momentoida valtion tulo- ja menoarvioesityksiin.

Tartuntatautien osalta vuoden johtavaa teemaa ei tarvitse pitkään miettiä. Alkuvuodesta Kaliforniassa, Teksasissa ja
Meksikossa todettiin uusi influenssavirus, A(H1N1)v. Viruksen aiheuttamat tautitapaukset lisääntyivät nopeasti koko
Amerikan mantereella ja kesän kuluessa se rantautui Suomeen ja muualle Eurooppaan pääasiassa matkailijoiden kautta
muuttuen täälläkin pian pandeemiseksi taudinaiheuttajaksi. Viime vuosisadan espanjalainen-, aasialainen- ja hongkongilainen
influenssapandemia saivat näin seurakseen uuden sikainfluenssapandemian. Nimensä virus sai siitä, että sen geenikartasta
löytyi segmenttejä useista eri sian influenssaviruksista. Lisäksi virustutkijat arvelivat, että lopullinen virusmutaatio, joka
mahdollisti tartunnan eläimestä ihmiseen, oli todennäköisesti tapahtunut siassa.

Suomessa pandemiaan varautumista edesauttoi se, että sosiaali- ja terveysministeriö oli jo vuonna 2006 laatinut
varautumissuunnitelman taannoisen lintuinfluenssan varalta. Sen pohjalta oli myös kaikissa sairaanhoitopiireissä ja
valtaosassa terveyskeskuksista valmisteltu omat alueelliset varautumissuunnitelmat. Lisäksi lääkkeiden varmuusvarastoja
oli jo valmiiksi ehditty täydentää viruslääkkeillä. Lääninhallitukset päivittivät nopeasti tilanteen omilla vastuualueillaan.
Lisäksi STM lähetti sairaanhoitopiireille ja terveyskeskuksiin täydentäviä ohjekirjeitä. Epidemiologisen tiedon karttuessa kävi
selväksi, että A(H1N1)v-viruksen aiheuttaman influenssan taudinkuva muistutti ainakin pandemian ensimmäisessä
vaiheessa tavanomaista kausi-influenssaa. Arvioitiin, että valtaosalla sairastuneista ihmisistä oireet ovat lieviä ja toipuminen
on tämän vuoksi nopeaa (1-2 viikkoa) ja täydellistä ilman, että joudutaan turvautumaan lääkehoitoon. Poikkeuksellista
kausi-influenssaan nähden oli kuitenkin se, että sikainfluenssassa vakavammat taudinkuvat esiintyivät nuoremmissa ikäluo-
kissa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön julistekampanjointi A(H1N1)v-viruksen leviämistä
vastaan lähti alkukesästä liikkeelle lentokentiltä. Elokuussa katukuvaan ilmestyivät Stop Influenssa –julisteet, joilla haluttiin
pysäyttää erityisesti töihin ja kouluun menevät ihmiset. Pienemmille lapsille suunniteltiin oma Pöpöt Pois –sarjakuva.
Sarjakuvaa ja siitä painettuja tarroja jaettiin pääasiassa kouluihin ja päiväkoteihin. Tiedotusmateriaalin jakelusta vastasi
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Jo aiemmin THL (ja STM) oli julkaissut kotisivuillaan laajan tietopaketin sikainfluenssasta
ja käynnistänyt puhelinneuvontapalvelun, mihin huolestuneet kansalaiset saattoivat soittaa.Syyskuun alussa THL tiedotti,
että Suomessa varaudutaan rokottamaan koko väestö. Sen mukaisesti tilattiin 5,3 miljoonaa annosta pandemiarokotetta,
jotka valmistajan arvion mukaan tulisivat saapumaan Suomeen syyskuun lopusta alkaen 250 000 annoksen viikkovauhtia.
Syyskuussa Valtioneuvosto päätti lisätä tartuntatautiasetukseen säännöksen, missä määrättiin rokotusjärjestys
riskiryhmittäin. Marraskuussa tehtiin lopullinen päätös rokotusten ulottamisesta koko väestöön (terveet yli 24-vuotiaat).

Suomen sikainfluenssaepidemiassa yllättävää on ollut tiedotusvälineiden aggressiivisuus:
"Tappajavirus on täällä! Happilaitteet tulevat loppumaan sairaaloissa kesken!"
"THL:ssä tutkitaan 70:ää haittavaikutusilmoitusta."
"Rokotteet eivät tehoa. Toinen annos tarvitaan."
"Rokotteet aiheuttaneet kaksi keskenmenoa."
"Rokotettu pikkulapsi kuoli sikainfluenssaan."
"THL sählännyt rokotteiden hankinnassa. Liian vähän liian halvalla."
"Sairaat ihmiset pakotettiin jonottamaan pakkasessa!"
Tässä vain joitakin otsikoita. Ajoittain suoranaisen arvosteluryöpyn keskellä suomalainen julkinen terveydenhuolto on
kaikessa rauhassa ja suurta ammattitaitoa osoittaen suojannut sikainfluenssalta kaikki riskiryhmiin kuuluneet runsaat
miljoona ihmistä (ne, jotka ovat rokotuksen halunneet) vajaassa kahdessa kuukaudessa ilman, että rokotuksista olisi
kenellekään tullut odottamattomia, vakavia sivuvaikutuksia. Tätä tervehdystä naputeltaessa (3.12.) Suomessa on
varmistettu runsaat 7 000 sikainfluenssatartuntaa. Arviot tartunnan saaneiden todellisesta määrästä vaihtelevat
100 000 - 300 000 välillä. Tähän mennessä tautiin on menehtynyt 17 suomalaista, joista 16 kuului perustautinsa vuoksi
sikainfluenssan riskiryhmiin.

Tartuntatautiliittomme elää siis monin tavoin keskellä mielenkiintoista aikaa. Miltä tulevaisuus näyttää? Sen ennustaminen on
perinteisesti ollut aina vaikeaa. Lähivuodet tuovat kuitenkin tullessaan monia muutoksia – niin laadullisia kuin määrällisiäkin.
Mikä ei muutu, on kiitollisuutemme jäsenkuntaamme kohtaan, jonka osoittama tuki on aina ollut toiminnallemme ensiarvoisen
tärkeää. Toivotan Tartuntatautiliitto ry:n jäsenille sekä Takiainen-lehtemme lukijoille menestyksekästä uutta vuotta 2010!


Kirjoittaja: Tartuntatautiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja, erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back






Paluu pääsivulle